Puupihan Puulajipuisto

Puiden lahjoittaminen on toistaiseksi tauolla, kiitos kaikille lahjoittajille! 

Otamme lisää lahjoituksia vastaan mahdollisesti myöhemmin.

Puupihan puulajipuisto – tule mukaan puiston perustajiin!


Puupihan puulajipuisto on koko kylän yhteishanke, jonka tavoitteena on perustaa Iittalaan ikioma puulajipuisto oppimisympäristöksi ja ulkoilualueeksi tulevan skeittipuiston yhteyteen.


Hankkeessa ovat jo mukana Iittalan yhtenäiskoulu, Iittalan kouluvanhemmat, Mannerheimin lastensuojeluliiton Kalvolan yhdistys, Kalvolan Keihäs, Kalvolan Eläkeläiset, Kalvolan Katajasiskot ja Olavinpojat, Iittalan Omakotiyhdistys ja Hämeenlinnan kaupunki. Nämä toimijat ovat tiiviisti mukana puiston suunnittelussa ja toteutuksessa.


Puisto tullaan rahoittamaan talkootyöllä, yksityisten ja yhdistysten lahjoituksilla sekä kaupungilta saadulla yhdistysavustuksella. Lisäksi hankkeelle haetaan kesän aikana Lieder-rahoitusta. Puiston toteutus jaksotetaan useammalle vuodelle ja ensimmäiset istutukset on tarkoitus käynnistää jo tulevana syksynä.


Kutsummekin nyt mukaan yhteistyökumppaneita, sekä yksityisiä henkilöitä, yhdistyksiä että yrityksiä mahdollistamaan puiston perustamisen lahjoittamalla oman nimikkopuunsa. Puun hinta on 100 euroa. Puistoon tullaan istuttamaan mahdollisimman kattavasti kaikki kotimaiset puulajit koko kylän iloksi!


Tervetuloa mukaan puiston perustajaksi!


Ilmoittaudu lahjoittajaksi ja saat maksulinkin sähköpostiisi. Viestimme kaikille puiston perustamiseen osallistuville töiden edistymisestä.